Mulla ei oo sanoja tälle epäonnistumiselle ja riittämättömyydentunteelle.
Siivosin mun kodin jotta mun olis helpompaa ajatella ja jotta mun pääkin siivoutuis samalla.
Mä harjasin vessan lattian. Pyyhin seinätkin. Vaihdoin lakanat.
Ja nyt mä oon täällä lakanoissa yksin. Turrutan tunteitani television valolla. Googlaan lentolippujen hintoja.
En uskonut että tää menisi tähän.
Että tää ihan oikeesti menisi tähän pisteeseen. Vaikka musta joskus tuntu pahalta ja musta tuntu että haluun pois, mä jäin koska niin kuulu tehdä ja mä halusin saada asiat toimimaan. Mutta nyt sä et oo valmis tekee samoin.
Ja mä oon yksin mun lakanoissa eikä mulla oo kihlasormusta sormessa. Siinä sormuksessa lukee joka päivä.
Ootkohan sä pitäny sitä sormessas viime päivinä?
Piditkö sitä sormessas eilen?
Oon aatellu hengellistyä. Ehkä kaikki tää paha johtuu siitä että oon unohtanu jumalan. Ehkä jos rukoilen paljon ja löytäisin jumalan asiat alkais sujuu.
Lainasin kasan selfhelp kirjoja. Minä joka vihaan selfhelp kirjoja.
Älkää tuomitko. Mä oon yksin, eksyksissä ja epätoivonen. Mä yritän pelastaa itseni. Koska se ihminen jonka piti pelastaa mut aina ja kaikissa tilanteissa ei enää halua pelastaa mua.
Koska mä oon se kasvonsa menettänyt japanilainen joka haluaa hypätä junan alle.
