Onnellisuus on haavekuva, minä olen paskaa tuulilasissa, siihen eivätedes pyyhkijät yllä

Minä olisin onnellisempi jos...

...huoneeni olisi siisti
olisin laihempi
osaisin tanssia
minulla olisi rahaa
olisin lahjakas
tekisin asioita
saisin arvostusta
rakastaisin itseäni
minun olisi hyvä olla

Hoen itselleni että kaikki on kunnossa. Niinhän onkin. Juuri kun uskon päässeeni yli otan takapakkia. Nyt on tosi paha olla. Itkettää ilman syytä ja muutenkin olo on surkea.
Vihatkaa kaikki minua. Olenhan paskaa sisältä ja ulkoa.
Yritän laihduttaa mutta söin tänääkin kaksi pullaa.
Yritän parhaani mukaan oppia tanssimaan, mutta jalat eivät tottele.
Yritän löytää paikkaani maailmassa, mutta aina tulee joku, joka lyttää minut maahan.

Mutta ettehän te edes tunne minua. Miksi teillä on oikeus sanoa, että olen kuonaa?
Onneksi te itse olette niin kovin täydellisiä ja arvostettuja. Teitä ihaillaan. Teillä on työ, koulu, koti.
Minulla ei ole mitään. Minä en ole silmissänne mitään.

Tätä minä olen:

Minä olen syksy hiljainen
minä olen aamu talvinen
minä olen ollut rautatie ja kiskot sen
minä olen puita metsässä
minä olen kanto tiedät sä
minä olen ollut valtatie ja asfaltti

Minä olen pöytä nurkassa
ei en liiku vaikka muut on jalkoja
minä olen ollut lentoreitti pohjoiseen

Minä olen auto parkissa
olen täynnä sakkolappuja
minä olen paskaa lintujen
konepellin päällä tiedän sen

Minä olen huone vintillä
olen talo ilman hissiä
minä olen ollut väylä tukholmaan ja pois
minä olen ilmaa purkissa
minä olen karhu talvella
olen ollut taivaan kansi tähtiloistossa

Minä olen auto parkissa
olen täynnä sakkolappuja
minä olen paskaa lintujen
konepellin päällä tiedän sen

Samuli Putro - Auto parkissa

Iskuja omaan pelastusrenkaaseen

Heihei taasen.
Olen mummoillut oikein kunnolla. Ehkäpä muutan tämän käsityöblogiksi. Tosin en ymmärrä kuinka ne kt-blogi ihmiset saa joka päivä jotain uutta postattavaa. Vaikka oonkin tosi nopea neulomaan (siis omasta mielestäni) vie sukkapari vähintään viikon, kun teen noin viittä eri juttua yhtä aikaa.
Ostin eilen uudet ihka ekat bambupuikkoni, mutta hukkasin jo yhden jonnekin. Mulla ei oo mitään käryä missä se on, mutta eleättelen toivoa sen mystisestä ilmestymisestä.
Ärsyttävää.
Hain töihin lelukauppaan.
En tiedä tahdonko kouluun vai en.
Tai siis tottakai tahdon!
Mutta nyt on niin mukavaa, viihdyn penskojenkin kanssa niin kovin mainiosti.
En tahtoisi jättää niitä. Olen ollut vasta yhdessä pelissä ja se oli niin ihanaa! Olin aivan innoissani. Hypin ja kiljahtelin, näytin kuulemma suloiselta. Nautin siitä, todella nautin.
Joten en tahtoisi luopua valmentamisesta.
Enkä tahtoisi luopua kilpatanssista, josta olen vasta pääsemässä jyvälle.

Lisäksi päätä sekoittaa kaikki tämä sotku minkä ympärillä elän. Mutta kun otus on niin kovin laiska siivoamaan. Ja kirjoittamaan. Juuri nyt on ahdistus. Se kasvaa kun ymmärrän mitä pitäisi tehdä ja mitä en tee. Tahtoisin itkeä vaan. Kummallista. Vielä äsken oli ihan hyvä olla.
Tein itselleni viikko-ohjelman jota en noudata.
Näin yöllä unta, jossa junspe kertoi muuttavansa. Itkin hillittömästi ja herätessäni aloin oikeasti itkemään.
Typerää, sillä minähän se tässä olen muuttamassa aikaisemmin pois, enkä tunne siitä sen suurempaa tuskaa. Ainakaan vielä. Kaipa se kuitenkin on vielä niin kovin kaukaista.

Tahtoisin syödä tonnikalasalaattia, mutta äiti toi töistä makaroonilaatikkoa. phah.

Ehkäpä kapinoin.

Yritän laihduttaa 9kg pois.
En jaksa kuitenkaan liikkua.
Ristiriidat, ah mitä tekisinkään ilman teitä?
                                                                          
                                                                            ....Olisin kenties onnellisempi.

P.S. junspe sanoi etten voi olla onnellinen ennen kuin hyväksyn itseni tällaisenä kuin olen. Onko se totta? Ah, julma maailma ja mainosten langanlaihat ulkonäköpaineet olette saaneet minut. Minä todella olisin onnellinen laihempana. Olenko nyt tosissani vai sarkastinen? Arvatkaa, sillä en itsekään ole varma.
Aina olen nareskellut/ärsyyntynyt kun alusvaatemainoksia parjataan huonon itsetunnon aiheuttamisesta naisille. Sehän on naurettava väite, olen ajatellut. Onhan ihmisillä aivot, eivätkö he tajua? Viime aikoina olen saanut huomata, että vaikka olen joskus ajatellut etten ikinä, niin kyllä minä ikinä. Älkää koskaan sanoko ei koskaan. Se kostautuu omaan nilkkaan.