Heihei taasen.
Olen mummoillut oikein kunnolla. Ehkäpä muutan tämän käsityöblogiksi. Tosin en ymmärrä kuinka ne kt-blogi ihmiset saa joka päivä jotain uutta postattavaa. Vaikka oonkin tosi nopea neulomaan (siis omasta mielestäni) vie sukkapari vähintään viikon, kun teen noin viittä eri juttua yhtä aikaa.
Ostin eilen uudet ihka ekat bambupuikkoni, mutta hukkasin jo yhden jonnekin. Mulla ei oo mitään käryä missä se on, mutta eleättelen toivoa sen mystisestä ilmestymisestä.
Ärsyttävää.
Hain töihin lelukauppaan.
En tiedä tahdonko kouluun vai en.
Tai siis tottakai tahdon!
Mutta nyt on niin mukavaa, viihdyn penskojenkin kanssa niin kovin mainiosti.
En tahtoisi jättää niitä. Olen ollut vasta yhdessä pelissä ja se oli niin ihanaa! Olin aivan innoissani. Hypin ja kiljahtelin, näytin kuulemma suloiselta. Nautin siitä, todella nautin.
Joten en tahtoisi luopua valmentamisesta.
Enkä tahtoisi luopua kilpatanssista, josta olen vasta pääsemässä jyvälle.
Lisäksi päätä sekoittaa kaikki tämä sotku minkä ympärillä elän. Mutta kun otus on niin kovin laiska siivoamaan. Ja kirjoittamaan. Juuri nyt on ahdistus. Se kasvaa kun ymmärrän mitä pitäisi tehdä ja mitä en tee. Tahtoisin itkeä vaan. Kummallista. Vielä äsken oli ihan hyvä olla.
Tein itselleni viikko-ohjelman jota en noudata.
Näin yöllä unta, jossa junspe kertoi muuttavansa. Itkin hillittömästi ja herätessäni aloin oikeasti itkemään.
Typerää, sillä minähän se tässä olen muuttamassa aikaisemmin pois, enkä tunne siitä sen suurempaa tuskaa. Ainakaan vielä. Kaipa se kuitenkin on vielä niin kovin kaukaista.
Tahtoisin syödä tonnikalasalaattia, mutta äiti toi töistä makaroonilaatikkoa. phah.
Ehkäpä kapinoin.
Yritän laihduttaa 9kg pois.
En jaksa kuitenkaan liikkua.
Ristiriidat, ah mitä tekisinkään ilman teitä?
....Olisin kenties onnellisempi.
P.S. junspe sanoi etten voi olla onnellinen ennen kuin hyväksyn itseni tällaisenä kuin olen. Onko se totta? Ah, julma maailma ja mainosten langanlaihat ulkonäköpaineet olette saaneet minut. Minä todella olisin onnellinen laihempana. Olenko nyt tosissani vai sarkastinen? Arvatkaa, sillä en itsekään ole varma.
Aina olen nareskellut/ärsyyntynyt kun alusvaatemainoksia parjataan huonon itsetunnon aiheuttamisesta naisille. Sehän on naurettava väite, olen ajatellut. Onhan ihmisillä aivot, eivätkö he tajua? Viime aikoina olen saanut huomata, että vaikka olen joskus ajatellut etten ikinä, niin kyllä minä ikinä. Älkää koskaan sanoko ei koskaan. Se kostautuu omaan nilkkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti