Koulu alkoi.
Kaikki on nyt niin uutta ja erilaista.
Olen paikassa ja tilanteessa, josta en koskaan osannut edes kuvitella löytäväni itseäni.
Mietityttää vähän tämä tilanne. Jo ihan sen takia, että olen melkeimpä nuorin täällä. Mulla ei ole mitään taustaa tai harrastuneisuutta tän asian parista. Jotenkin hirveä alemmuuden tunne ja tahtoisin näyttää kaikille että kyllä mä pystyn. Vaikken oo varma siitä itsekään. Yritän antaa hyvän kuvan itsestäni. Pelottaa, että mitä jos ne ei musta tykkääkään. Mitähän ne aattelee musta.
Vaikka eihän mun siitä pitäisi välittää pätkääkään.
Eilen pohdin paljon tätä tilannetta.
Teki mieli nousta ylös sängystä ja kirjoittaa ylös. Purkaa kaikki päässä pyörivät ajatukset sanoiksi, jäsennellä ne ja muodostaa kokonaisia lauseita. Silti peitto ja väsymys voittivat ja pyörremyrsky päässäni laantui lopulta unen saapuessa.
Eilen suurin pelkoni oli etten kuulukaan tänne. Että tulin väärään paikkaan.
Mitä jos minulta vaaditaankin sellaista johon en pysty tai en ole valmis?
Lisäksi mietin mitkä ovat tavoitteeni.
Millainen minä olen täällä uudessa paikassa, jossa kukaan ei tunne minua.
Olenko täällä itseäni varten? (totta kai)
Vai olenko täällä näyttääkseni muille? (ehkä vähän sitäkin)
Miksi minua hävettää sanoa unelmani ääneen? (no onhan se vähän lapsellinen)
(oma hääpukuliike)
Haluanko olla yksin vai kaipaanko ympärilleni ihmisiä? (en ole varma)
Onko täällä sellaisia ihmisiä, joiden kanssa viihtyisin? (en ole varma)
Olenko tullut oikeaan paikkaan? (en usko että elämässä voi mennä väärään paikkaan. olen juuri siellä missä minun juuri tällä hetkellä kuuluukin olla)
Sen olen päättänyt, että en ole luovuttaja. Loppuun asti mennään.
Asenteiden on aika muuttua. Minun on aika muuttua.
Olen aina luullut, ettei minusta ole siihen ja tuohon ja tähän. Ja silti mä olen nyt täällä. Opiskelemassa sellaista mihin en koskaan edes ajatellut kykeneväni. Tämä ei ollut vaihtoehto koska en osannut.
Tiedän. Puhun ympäripyöreästi. Ja sekavasti. Mutta haluan kai vain sanoa (niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin), että itseään ei pidä tuomita liian herkästi. Jos et ole koulussa koskaan loistanut jossain aineessa, se ei estä sua tavoittelemasta sun unelmia. Aina pitäisi uskaltaa yrittää. Ja epäonnistua. Ja yrittää ehkä vielä uudestaan. Älkää tyytykö mihin tahansa. Miettikää mitä todella tahdotte. Älkää aina verratko itseänne muihin. Aina löytyy joku parempi ja kokeneempi.
Vaikka tämä onkin kilpailuyhteiskunta se pitäisi opetella joskus myös unohtamaan. On ihan jees tehdä asioita vain itselleen.
Minun on nyt opiskeltava vain itseäni varten. En varmasti tule olemaan lahjakkain tai taitavin täällä, mutta minun on tehtävä parhaani ja opeteltava nämä kaikki uudet asiat itseäni ja tulevaisuuttani varten. Ei sitä varten, että olisin parempi kuin kaverini vieressäni.
Mulla on unelma ja sen saavuttaminen on lähempänä kuin koskaan.
Tää vaatii vain paljon ajatustyötä, uudelleen asennoitumista ja uskomista itseeni.
Ja kiitos ystävälle, joka näkee aina sen kauneimman toisessa. Mä yritän syövyttää sun sanat mun sydämen sopukoihin ja opetella lukemaan ne absoluuttisina totuuksina. Kiitos.
