Miksimiksimiksimiskisiksikiksikiiski

Miksi katson videoita ihmisistä, jotka juovat puoli litraa kaljaa ykkösellä?

Miksi suomi hävisi ruotsille?

Miksi ruotsi aina voittaa?

Miksi tasa-arvoinen avioliittolaki herättää niin vahvoja tunteita puolesta ja vastaan?

Miksi tavallaan ymmärsin myös vastustajien pointit?

Miksi itkin joka kerta kun katsoin uusinnat suomen voittamista olympiamitalleista?

Miksi koko ajan tekee mieli syödä?

Miksi itsetuntoni on paska?

Miksi mikään ei riitä?

Miksi hiukset kasvaa silloin kun niiden ei halua kasvavan ja toisinpäin?

Miksi oikean kokoisen uimapuvun löytäminen on mahdotonta?

Miksi kaikki kivat jutut tapahtuu päällekäin, niin että on pakko sanoa ei jollekin?

Miksi mun nenän siitä tyvestä tai siitä on kutissu jo monta päivää?

Miksi sukupuolella on väliä?

Miksi en voita lotossa?

Miksi muilla on enemmän kuin minulla?

Tai lähinnä: 

Miksi kuvittelen muilla olevan enemmän kuin minulla?

Se joka osaa vastata jokaiseen kysymykseen on ansainnut itselleen rutosti hyvää karmaa, yksisarvisia ja lämpimiä ajatuksia.

Miksei uuteen kouluun pääse itkemällä?

Tulevaisuuteni olisi taattu.

Hatara elämä

Tänää musta ei tuu näyttelijää koko ajatus on naurettava. 

Tänää musta tulee äidinkielenopettaja paitsi että en pääse sinne kouluu sisään joten se siitä. Pelkään että jos pääsen ja päätän mennä sinne ope kouluun niin tyydyn "liian vähään" ja sit mietin koko mun loppuelämän että mitä jos oisin tehny toisin ja blaablaablaa ja elän elämääni opettaen finninaamasii teinei joita ei kiinnosta paskaakaan argumentaatio analyysi ja runojen tulkinta. 

Ja aattelen vaa itekseni että nii musta olis voinu tulla joku vitun iina kuustonen mut päätin pelaa varman päälle. 

Tai sitten ei mut sit musta olis voinu tulla ylexän juontaja ja sit oisin päässy juontaa umkoota ja ties mitä ja pussaa olavii kun se pääsee himotuimmat listan ykköseks ja silleen. Sit oisin ollu seuraava vappupimiäpääskysaaripaasonenleppilampi ja juontanu kaikil kanavil yhtäaikaa ja tehny sata juttuu me naisiin ja pitäny omaa keskusteluohjelmaa ja vittu ties mitä.

Tai sit ei. 

Sit oisin vaa se ope ja se ois parast duunii ikinä ja oisin super onnellinen. Tai sit en. Voisin kuolla ihan vaan sen takii etten pysty päättää.

Mut en haluu vaihtoehtoi haluun yhen unelman josta oisin sata varma ja että pystyisin sen toteuttaa myös. Mut ku mul on vaa hatarii mielikuviii ja bläääääääää vihaaan tätä.

 Just äitin kaa juttelin saunas ja sanoin ku tuntuu että oon nolla pistees ihan samas jamas ku kaks vuotta sitten. Mut äiti sano että se on hirmu ylpee musta ja että oon tehny vaikka mitä ja mul on koulu ja työ ja se o ylpee ku oon tehny niin paljon ja ponnistellu eteenpäin. Ja se oli tosi ihanaa kuulla vaikkei musta kyllä siltä tunnu. 

Jotenki tää on tällästä että oon koulus johon pääsee kuka vaan ja opetus on paskaa enkä ees loppujen lopuks haluu käydä sitä kouluu loppuu ja sit asun kouvolas joka nyt on yleisesti tunnettu pahempana pers läpenä ku turku ja kaikki vihaa kouvolaa ja sit oo töis mäkis mikä nyt on noloin duuni ja vaik tykkään noista kaikista asioista mitä mul on niin silti tuntuu että tää on tämmöstä alempiarvosta elämää ku esim jollain joka asuu helsingis, käy jotai tärkeetä kouluu ja siinä ohessa on joku myyntitykki hienos yritykses. Tiiätkö? Tajusitko mitää tästä erittäin sekavasta selityksestä? Siis joo oon hirmu kiitollinen kaikesta mitä mulla on ja rakastan näitä juttui mun elämäs mut silti tuntuu että tää on tämmösii lohdutuspalkintoi tiiätkö? Et kaikki hyvät oli jo viety. Mut täähän on just tämmöstä pahaa ajatteluu ei näin sais aatella mut silti aattelen ainaki vähä. Jotenki tuntuu et mulla pitäs olla enemmän. Mut pitäskö oikeesti?

Nojooo mutta en yritä muttaa asioita siks ettenkö tykkäis tästä ja nauttis mun työstä ja kouvolasta ja ajoittain jopa koulust vaan siks että tuntuu ettei tää kuiteskaa riitä. Että pitäs olla enemmän jotain. Mut en tiä mitä. Tuntuu epäkiitolliselta että aattelen tällee. 

Jokainen ei mun elämässä on johtanut parempaan kyllään.

Usko

En usko sellaiseen paskaan että jonkun demin itsetunnonkohennus artikkelin tai sadan selfhelp kirjan tai koskettavan tositarinan ryysyistä rikkauksiin innoittamana kukaan pystyy muuttamaan omaa suhtautumistaan itseensä, maailmaan ja mahdollisuuksiin. 

Kaikki on kiinni siitä omasta pääkopasta. Päättääkö uskoa vai ei. On tosi paljon helpompaa olla uskomatta. 

Eilen illalla mulla naksahteli päässä ja aamulla kun heräsin tartuin vihdoin pääsykoekirjaan. Mä päätin että uskon itseeni. Ainakin tänään. 

Toivottavasti huomennakin.

Oikeesti voin tehä mitä vaan. 

Ainakin melkein. Mun ei tarvi ajatella mitään mitä mun kaverit sanoo ja ajattelee, mitä mun vuokranantaja ajattelee mitä mun äiti ajattelee mitä mun koulu ajattelee. Riittää kun tiedostan mitä itse ajattelen. 

Jos mulla ei oo motivaatiota ja intohimoa tehdä jotain niin ei mun tarvitse tehdä sitä. 

Paitsi tiskata täytyy. 

Ja imuroida. 

Mutta nekin voi tehdä jammaillen.