En tiedä mitä minusta tulee.
Istuin koneella ja vaivuin jonkin asteiseen flow-tilaan. Kuuntelin William Fitzsimmonssia ja kohtasin mahtavaa lahjakkuutta. Olin jo miltei unohtanut kyseisen blogin, mutta nyt uppouduin sen syövereihin ja tämä hetki tuntui täydellisemmältä kuin koskaan. Tunsin itseni täydeksi ja silti niin keskeneräiseksi yhtä aikaa.
En osaa edes kuvailla sitä tunnetta joka on täyttänyt minut tälläkin hetkellä.
Tein itselleni pitsaa.
En ole koskaan ollut sellainen, joka tietää mitä haluaa olla. Pienenä sanoin, että minusta tulee missi ja presidentti. Mummo sanoi, etten voi olla molempia.
-
Suljen silmäni ja annan musiikin ja tämän hetken täyttää koko sieluni. Kylmät väreet ja ehkä muutama kyynelkin.
-
Kun pääsin syksyllä tänne kouluun, ajattelin, että vihdoinkin palaset loksahtavat paikoilleen. Löydän paikkani ja saavutan unelmani. Uskon kohtaloon, if it's meant to be, it will be.
Tiedän, että koulua on takana vasta muutama hassu kuukausi, mutta se ei ole vielä tuntunut omalta. Olemme tehneet asioita, jotka tuntuvat kaukaisilta ja turhilta. Ne eivät tunnu olevan missään yhteydessä omiin haaveisiini ja toiveisiini.
Vaikka kevät oli hienoa aikaa elämässäni ja tapasin huippu tyyppejä, olen nyt kesän aikana yksikseni saanut aikaa ajatella ja pohtia.
En tiedä haluanko jatkaa tällä alalla. Tarkoitan vain, että on niin paljon kaikkea muutakin mielenkiintoista. Kuinka voin tietää mitä todella, siis todella, haluan tehdä, jos en kokeile kaikkea.
Mitä jos pääsin tänne kouluun, vain huomatakseni, että minun kuuluukin pyrkiä jonnekin muualle?
Tuntuu siltä että tahdon itselleni jotain enemmän. En tiedä mitä tuo epämääräinen enemmän voisi olla, mutta minulla on vahva tunne siitä, että tämä ei ehkä riitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti