Kelluskelua

On niin säälittävä olo. Haluaisin kömpiä peiton alle itkemään ilman mitään syytä. Reilun tunnin päästä alkaisi nykytanssitunti, jonne ilmoittauduin intoa puhkuen pari viikkoa sitten. Silloin ajattelin, että minusta tulee vaikka mitä ja haen vaikka minne ja uskoin itseeni ja ajattelin tehdä kaiken mahdollisen, kokeilla kaikkea ja olla paras versio itsestäni. 

Nyt en ole enää mitään. Olen turha ja ruma ja lihava ja ostin muotoilevan alusmekon ja miksi ennen ihan sopivat tissitkin näyttää jotenkin ihan liian pieniltä ja rumilta. Ärsyttää. 

Miksi tuntuu tältä vaikka tiedostan miltä pitäisi oikeasti tuntua. Tiedän ettei tässä paskassa kellunta auta mitään, pitäisi uida uusille ja puhtaille vesille, jättää paskat silmääkään räpäyttämättä taakse. Mutta kun minä niin mielelläni sukeltelen silmät ja suut täyteen tätä pahaa oloa. Keinuttelen itseäni suihkun lattialla ja mietin vain veden kohinaa korvissa. Kastelen tyynyliinan uudelleen ja uudelleen. Syön kuivaa makaronia, rusinoita ja löllöjä klementiinejä. Lainaan pinon kirjoja, joita en kuitenkaan lue.

Teen listoja asioista jotka kuitenkin jätän tekemättä. Kuuntelen kappaleita joiden sanoja en viitsi opetella. Rucola kuolee yhdessä yössä.

Olisipa se niin helppoa.