Eilisestä on rauhotuttu ja jälleen löydän itseni täältä bloggerin jännittävästä maailmasta.
Oon onnistunut hurmaamaan jo pari lukijaakin puolelleni, kiitän teitä isosti.
Huomenna on totuuden hetket käsillä kello 10.00
Keskustelu Salpauksella naisen kanssa, jonka nimeä en muista kunnolla. Kirjoitin sen kyllä ylös, mutta luulen, että kirjoitin väärin. Ihan sama, sinne mä meen puhuu mun tulevaisuudesta.
Haluun oikeesti sinne opiskelee.
Musta tulis tarjoilija.
Mulla olis ammatti, eikä vaan valkosta lätsää vaatehuoneen perukoilla.
Sit voisin saada oikeita töitä ja oikeeta palkkaa, millä elättää itteni ja se taiteilijan planttu jahka sekin pääsee koulusta.
Voitais asuu vielä kaks vuotta tällee kotona ja vaan muutaman kilometrin päässä toisistamme.
Sit muutettais yhessä meidän paikkaan, josta ollaan haaveiltu jo vuos.
Siellä me eletään ja ollaan onnellisii.
Eihän tarjoilija mikään mun unelma-ammatti ole.
Mä haluisin kulttuurituottajaksi tai sitten omistaa oman hääpukuliikkeen.
Mutta niitä unelmii mä lähden tavoittelee vasta, kun tää homma on hoidossa.
Jos noi koulun ovet ei nyt aukeekkaan, mun on pakko mennä töihin.
Jos siis saan töitä.
Haen varmaan delffiininkouluttajaks Tampereelle.
Pitäisi kuulemma olla kärsivällinen, mitä en ole, mut ne delffiinit vois opettaa mulle sitä.
Oishan se nyt aika hipsterii olla delffiininkouluttaja.
Täältä voitte käydä katsomassa. Ehkä teilläkin on tulevaisuus auki ja haluutte super hipsteri ammatin.
Nyt mun pitäisi mennä suihkuun ja pakata Rodosta varten. Lauantaina me lähdetään mun parhaista parhaan ystävän kanssa. Oon valitellu, ettei mulla oo ystävii, saati parasta ystävää, mutta nyt kun mietin, niin jollei Ässää lasketa, niin Sara on varmaan mulle tärkein ystävä. Ollaan tunnettu jo yli 10 vuotta. Eli vaikka aina sanon, ettei mulla oo lapsuuden ystävii, niin Sarahan on mun lapsuuden ystävä. Olenpas törppö. Me tavattiin jäähallissa ja sinne meidän tapaamiset on rajoittunutkin koko meidän ystävyyden ajan, mitä nyt muutamii poikkeuksii lukuunottamatta. Mutta Saran kaa on koettu ilot ja surut ja se ymmärtää mua. Ja kannustaa ja tsemppaa. Sillä on tosi jyrkät mielipiteet joskus, eikä sen kanssa kannata ruveta väittelee, mutta mä rakastan sitä tosi paljon. Nyt kun meidän yhteiset jäähalliajat on takanapäin, pitää yrittää nähä jossain muuallakin, niinpä me lähdetään Kreikkaan. Jee!
Oon viimeksi ollu ulkomailla 10 vuotta sitten. Aika hurjaa. Ruotsi ja Virohan ei oo ulkomaita, koska sinne mennään laivalla eikä lentokoneella, eikä tarvii edes näyttää passia.
Mua jännittää pääsenkö mun passilla yhtään mihinkään, koska se kuva on neljännen luokan koulukuva. Mulla on typerä ilme ja pitkät hiukset. Nyt oon ihan lyhythiuksinen ja muutenkin vanhempi.
Ja mä ajattelin laittaa tänne kuviakin, sitten kun on jotain kuvaamisen arvoista.
Mun päivänasu koostuu yhä useemmin pyjamasta.
Mutta laitan teille sitten vaikka kuvia hienosta Kreikasta, niin voitte olla tosi kateellisia kun mä olen ulkomailla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti