Ois niin siistii olla se kypsä ja järkevä aikuinen. Sellainen joka tekee kantaaottavia facebook päivityksiä. Laittaa korkokengät arkenakin eikä silti näytä ylipukeutuneelta. Ei kiroile. Ei hötkyile. Istuu jalat ristissä. Sietää pettymyksiä. Sellainen, jolla on oma, ihailtava elämänfilosofia. Sanoo, että onnellisuus on tärkeintä ja on onnellinen. Lukee kirjoja. Kantaa laukkua. Hiukset on kiharalla. Sen rakkaus syttyy ensisilmäyksellä. Ja kestää koko elämän. Ja jollei kestä, niin ero ei ole paheksuttava, vaan voimaannuttava ja rohkea teko. Sen myötä oppi rakastamaan itseään. Sellainen, jonka kukat ei kuole.
Silti oon se joka vollottaa kovaan ääneen elämän epäreiluutta. Ensin koko matkan kotiin. Sitten koko illan kotona. Se ei ole pientä ja somaa nyyhkintää, vaan parkumista. Huutoa ja kyyneliä. Miksen koskaan minä. Miksi aina minä. Lähettää noloja valitussähköposteja ja vollottaa lisää. Vollottaa äidille puhelimessa.
Katsoo putousta ja vähän naurattaa. Äkkiä kaikki onkin taas oikeinpäin. Se tekee kaikesta edellä tehdystä äärimmäisen noloa. Paitsi putouksesta.
Pahinta huomisessa on, että äiti sanoo: "mitäs minä sanoin".
♥
VastaaPoista